Henkilökuva

Olen ympäristöalan maisteri, toimittaja - ja intohimoinen liikkuja. Lue lisää työkokemuksestani ja osaamisestani alla.

Asiatuntemus ja arvot edellä

Olen koulutukseltani maatalous- ja metsätieteiden maisteri, pääaineenani opiskelin ympäristönsuojelutiedettä. Alan työkokemusta minulle on kertynyt eri sektoreilta yhteensä 15 henkilötyövuoden verran.

Yrittäjyys on toinen erikoisalani. Perustin Sirium Oy:n vuonna 1998. Yrityksen suurin saavutus on toiminnan alkuvuosilta. Toteuttamamme Liikunnan ja Urheilun Ympäristöhanke palkittiin Suomen parhaana kestävän kehityksen hankkeena vuonna 2001. Palkinnon myönsi valtioneuvoston alainen Kestävän kehityksen toimikunta. 

Pääosan työurastani olen toteuttanut erilaisia projekteja yrittäjänä. Laajempaa näkökulmaa yrittäjyyteen olen saanut toimimalla yrittäjäjärjestöissä. Vuosina 2009-2011 olin Pälkäneen Yrittäjät ry:n puheenjohtajana ja sen jälkeen olen ollut mukana myös Pirkanmaan Yrittäjät ry:n toiminnassa.

Vastuullisuus, yhteisöllisyys ja inhimillisyys ovat minulle tärkeitä arvoja, jotka ohjaavat myös työtäni.

Tavoitteellista viestintää

Toimittajan työt ovat olleet Sirium Oy:n päätoimialana vuodesta 2015 lähtien. Pääasiakkaana on ollut laadukkaana ja monipuolisena paikallislehtenä tunnettu Sydän-Hämeen Lehti.

Hyvä teksti puhuttelee, antaa uutta tietoa ja herättää lukijassa ajatuksia. Tekstin jäsentely ja sanoman tiivistäminen ovat avainasemassa silloin, kun viestillä toivotaan tietoisesti olevan jotain vaikutusta.

Ympäristöaiheisten juttujen tavoitteena on useimmiten tiedon välittäminen lukijalle helposti ymmärrettävässä muodossa. Henkilöjutuilla luodaan samaistumiskohteita ja ymmärrystä erilaisten ihmisten. 

Kuvitan lehtijuttuni yleensä itse, mutta teen myös yhteistyötä ammattikuvaajien kanssa.

Nautin työstäni ja se näkyy tuloksessa. Ihmisten kohtaaminen ja erilaisten näkökulmien työstäminen yhdistyvät toimittajan työssä hyvin mielekkäällä tavalla.

Ikuinen oppija

1970-luvun lapsena kuulun ikäluokkaan, joka selaa kännykkäänsä etusormella. Omat nuoret ovat kuitenkin pitäneet ajassa kiinni.

Vuosikymmenet ovat tuoneet monenlaista elämänkokemusta, mutta onneksi ennakkoluuloton asenne ja kyky innostua ovat säilyneet. Näistä kaikista on hyötyä toimittajan työssä.

Opiskelen mielelläni uutta ja kehitän näin jatkuvasti ammattitaitoani. Viime vuosina olen suorittanut muun muassa Ajankohtainen ympäristöoikeus –opintojakson Itä-Suomen Yliopistossa sekä opiskellut valokuvausta Tiina Puputin kursseilla.

Vapaa-ajallani harrastan klassista laulua. Merikannon kauneimpien lisäksi suosikkejani ovat Webberin musikaalisävelmät. Parhaiten viihdyn kuitenkin luonnossa liikkuen. Talviuinti on intohimoni.

Marja-Liisa Suomalainen